Oletko käynyt Söderskärin majakkasaarella Suomenlahdella? Purjehdus Söderskärin majakkasaarelle – Mystinen matka ulkosaaristoon

Aamu sarasti lempeänä Katajanokan satamassa, kun kapteeni Max valmisteli purjealustaan matkaa varten. Hänen mukanaan olivat vanha ystävänsä, seikkailunhaluinen kansantaitelija Pasi, sekä kokenut valokuvaaja Tommi, jonka silmissä hehkui lupaus uudesta löytöretkestä. Heidän päämääränsä oli Söderskärin majakka – yksinäinen ja aikojen saatossa koeteltu torni, joka oli inspiroinut monia tarinoita, muun muassa Muumipapan legendaarisen majakkakokemuksen.

Tuuli puhalsi leppeästi etelästä, ja meri oli vielä aamukasteessa. Kun purjeet nostettiin ja vene lipui ulapalle, Tommi totesi rauhallisesti: "Tuuli on myötäinen, matka käy joutuisasti." Pasi sen sijaan istui kokassa, katse meressä, ja antoi auringon lämmittää kasvojaan. Kaupunki jäi taakse, ja edessä avautui avomeri, jonka aalloilla leikittelivät auringonsäteet.

Matka sujui täydellisessä harmoniassa. Aurinko kipusi yhä korkeammalle, ja meri kimalteli kuin tuhannet timantit. Lokkien kirkkaat huudot rikkoivat muuten rauhallisen tunnelman, ja lämpimät tuulenhenkäykset kuljettivat veneen kevyesti eteenpäin. Heidän ympärillään avautuivat ulkosaariston karut mutta kauniit maisemat – kallioiset saaret, joilla kasvoi vain sitkeitä mäntyjä ja katajia, seisoivat jylhinä horisontissa.

Lopulta he näkivät Söderskärin majakan kohoavan karun kallioluodon keskellä. "Siinä se on", Pasi kuiskasi – majesteettinen, tuulten muovaama rakennus, jonka tarinat olivat kulkeneet sukupolvelta toiselle.

Ankkuri laskettiin, ja he nousivat maihin. Saari oli karu mutta kaunis, ja sen hiljaisuus tuntui lähes pyhältä. Söderskärin historia ulottui satojen vuosien taakse. 1700-luvulla saaristo oli merenkävijöiden ja hylkeenpyytäjien turvasatama, ja 1800-luvulla majakka rakennettiin ohjaamaan laivoja turvallisesti Helsingin edustalle. Vuosisatojen saatossa saari oli ollut niin kauppareittien risteyskohta kuin sotilaallinen tukikohta. Sen jykevät kallioseinämät kätkivät tarinoita haaksirikoista, majakanvartijoiden yksinäisistä öistä ja luonnon arvaamattomista voimista.

He vaelsivat pitkin sileiksi hioutuneita kallioita, kuunnellen meren rauhoittavaa kohinaa ja lokkien huutoja. Majakan ovet olivat kiinni, mutta Tommi löysi raskaan avaimen, joka sopi lukkoon. Ovi narahti auki, ja he astuivat sisään.

Sisällä aika tuntui pysähtyneen. Vanhoja merikarttoja lojui pöydillä, kirjahyllyt notkuivat merenkävijöiden muistiinpanoja, ja yhdessä nurkassa oli puinen laatikko, johon oli kaiverrettu sanat: "Muumipapan salaisuudet." He avasivat sen varovasti ja löysivät sisällä vanhan kirjeen. "Tervehdys, löytöretkeilijä. Jos olet päässyt tänne asti, olet oikea seikkailija. Kirjoita oma tarinasi ja jätä se tuleville sukupolville. Maailma on täynnä löytämättömiä kertomuksia."

Pasi hymyili ja kaivoi muistikirjansa esiin. Kapteeni Max sytytti myrskylyhdyn ja istahti pöydän ääreen. He kirjoittivat omat nimensä kirjeeseen ja lisäsivät muutaman rivin omista kokemuksistaan. Tämä matka ei ollut pelkkä purjehdus – se oli askel legendaan, osa suurempaa tarinaa, joka jatkaisi kulkuaan uusien merenkävijöiden mukana.



Kun he palasivat veneelleen ja nostivat purjeet, Söderskär jäi taakse, mutta tunne siitä, että he olivat koskettaneet jotakin ikuista, säilyi. Ehkä, vain ehkä, joku päivä Muumipappa itse lukisi heidän viestinsä majakan salaisessa laatikossa.